Siirry pääsisältöön

Kartoita parhaiten toimivat menetelmät

 Parhaiten toimivien menetelmien kartoittaminen on tärkeää, koska kansalaisjärjestöillä on harvoin henkilöstö- tai rahallisia resursseja tuhlattavana. Jokaisen järjestön tematiikka puhuttelee milleniaaleja eri lailla, joten toimivien menetelmien kartoittaminen on ensiarvoisen tärkeää.

Kansalaisjärjestön tulee hyödyntää dataa ja mittareita sekä kartoitta testaamalla parh
aiten toimivat menetelmät. Seuratkaa, kuinka somepostaukset tavoittavat kohderyhmää sekä kuinka moni avaa sähköpostinne. Älkää jääkö tuleen makaamaan, vaan muuttakaa sisältöjä tai markkinointikanavia tarvittaessa näiden tietojen perusteella. Järjestö voi kokeilla erilaisia markkinointipilotteja siitä, kuinka oma viesti ja omat kanavat tavoittavat milleniaalikohderyhmää.

Tilanne on vakava, jos markkinointibudjettia tuhlaa jatkuvasti tehottomaan markkinointiviestintään. Tarkistakaa markkinointiviestintänne toimivuus esimerkiksi A/B testauksella. A/B testauksessa markkinointisisällön kohdeyleisö jaetaan kahteen tai useampaan osaan ja kohdeyleisölle näytetään identtiset mainokset testattavaa muuttujaa lukuun ottamatta. Kohderyhmän mieltymykset sekä markkinoiden kilpailutilanne ovat jatkuvassa muutoksessa ja siksi testaus on suositeltavaa pitää säännöllisesti mukana markkinoinnissa.


Nimensä mukaisesti A/B-testaus on vertailua, jonka avulla voidaan todeta jonkin toisen markkinointiviestin tai sen esitystavan olevan tehokkaampi. Testaamista ei suositella lopetettavaksi yhden kierroksen jälkeen ja muuttujia tulee olla vain yksi. Testaamista tulee jatkaa ainakin kahdesta kolmeen kierrosta ja parhaaksi osoittautuneen viestin ja esitystavan pohjalta laaditaan uutta materiaalia, joka on A/B testauksen perusteella osoittautunut toimivimmaksi. A/B testausta voi ja kannattaa sähköpostitse toteuttaa pienelläkin budjetilla. Sosiaalisessa mediassa toteutettavaa testausta ei kuitenkaan kannata toteuttaa aivan minimibudjetilla luotettavan ja tehokkaan tuloksen saavuttamiseksi.

Mittareita voi olla useita, mutta aina kannattaa valita vain yksi mittari, mitä aktiivisesti seurataan. Suoraviivainen mittari voi olla esimerkiksi yhteydenottojen tai lahjoitusten kertymisen mittaaminen.

Kommentit

Suositut vinkit

Muistathan päivittää tietosi?

  Useat markkinoinnin pääperiaatteet säilyvät muuttumattomina, mutta tehokkaan markkinoinnin kehittämiseksi ammattilaisten tulee pysyä jatkuvasti ajan tasalla kehityksen trendeistä.  Milleniaaleja puhuttelevat markkinointikeinot ja markkinointikanavat ovat jatkuvassa muutoksessa ja esimerkiksi kolmessa vuodessa ehtii tapahtua valtavasti. Säilyttäkää järjestössänne jatkuvan oppimisen asenne ja etsikää tietoa milleniaaleja tavoittavista markkinointikeinoista esimerkiksi markkinointi – ja mediatoimistojen julkaisuista.  Helppo tapa on googlettaa välillä ”Miten markkinoida milleniaaleille?” ja kerätä päivitetyt vinkit talteen.

Rajaa markkinointikampanjan kohderyhmä

  Markkinoidessa mille tahansa kohderyhmälle, on hyvä oppia tuntemaan kohderyhmä. Milleniaalit voidaan erotella muusta järjestön tukijakannasta paitsi iän, mutta myös esimerkiksi lahjoitushistorian, sukupuolen tai asuinpaikkakunnan mukaan. Näin heille on mahdollista kohdistaa yhä personoidumpaa markkinointia. Monet sosiaalisen median kanavat tarjoavat erilaisia segmentointityökaluja Järjestöillä on rajatusti rahaa käytössä. Usein tullaan ahneeksi, että yhdellä markkinointikampanjalla pitää tavoittaa koko Suomi, vaikka aluksi oli määritelty, että nyt puhutaan vain nuorille äideille. Pidä kiinni kohderyhmän rajauksesta ja selkeästä markkinointiviestistä. Kun yrität kaikkea kaikille, et tavoita lopulta ketään.

Hyödynnä (mikro)vaikuttajia

 Milleniaalit arvostavat aitoutta. Järjestön on mahdollista hyödyntää myös mikro- tai nanovaikuttajaan, jolla on pienempi, mutta usein erittäin uskollinen ja samoista aiheista kiinnostunut seuraajajoukko. Heidän palvelunsa ovat usein huomattavasti edullisempia, kuin vaikuttajien, joilla on isompi seuraajajoukko. Mikrovaikuttajilla on Suomessa seuraajia usein noin 1000 – 5000 ja nanovaikuttajia ovat alle 1000 seuraajan tilit.  Monesti vaikuttajilla ei ole yhteistyön hintoja näkyvillä, sillä kaupalliset yhteistyöt sovitaan usein tapauskohtaisesti. Ota rohkeasti yhteyttä vaikuttajaan ja keskustele yhteistyöstä. Yhteydenotto ei velvoita sinua mihinkään. Mikrovaikuttajilla kaupallisen yhteistyön hinnat vaihtelevat tapauskohtaisesti karkeasti arvioituna 50e – 2000e. Toki on vaikuttajia, joilla tämä hintahaarukka ei pidä paikkaansa. Moni vaikuttaja tekee mielellään järjestöjen kanssa yhteistyötä, koska he saavat siitä myös itselleen näkyvyyttä ja uutta seuraajakuntaa. Vaikuttajia voi...